Paavo ja Harmi löivät viisaat päänsä yhteen ja miettivät mitä lupauksia voisivat tehdä uudelle vuodelle.
Harmi lupasi pitää tänäkin vuonna hyvää huolta itsestään ja valita aina mahdollisimman pehmeän paikan päiväunille, sillä vain hyvin nukkunut kissa jaksaa pitää hyvää huolta myös ihmisistään!
Paavo ajatteli ensin olla oikein hyvä kissa ja ajatella ensin muita - ja luvata antaa ihmisten nukkua aamulla niin pitkään kuin haluavat, vaikka kissojen ruoka-aika olisi jo ylittynyt! Mutta sitten Paavo mietti vielä uudemman kerran ja tuli samaan johtopäätökseen kuin Harmikin. Jotta jaksaa huolehtia muista, on ensin huolehdittava omasta hyvinvoinnistaan ja siksipä Paavo päätti luvata tänäkin vuonna nukkua tarpeeksi ja huolehtia riittävästä ravinnonsaannista ja ruoka-ajoista, sillä vain hyvinvoiva kissa jaksaa pitää hyvää huolta myös ihmisistään!