keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Ananas ja kookos

Ollaan ystäviä jookos
niin kuin ananas ja kookos.
Ollaan rypäle ja rusina
syödään pieniä ahvenia tusina!


Eppu Nuotion Ananas ja Kookos - runoa mukaillen




sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Vuosikatsaus

Pipsa on nyt ollut jo vuoden meillä ja fiilis on tämä.



 
Olen minäkin täällä!


Aluksi laserilla leikkiminen ja yhteiset herkkuhetket oli keino saada kissat viihtymään yhdessä.


Sohvannurkka on suosittu paikka eikä Pipsa enää jaksa aina poistua, vaikka Paavo tuleekin viereen.





torstai 23. helmikuuta 2017

Pelon voittamista

Talja on Pipsan mielestä todella pelottava, mutta nyt se uskaltautuu taljalle kinkkupalkkion innoittamana, häntä kuitenkin vielä hermostuneesti heiluen. Saa nähdä kuoriutuuko siitä joskus taljakissa (tuskin kuitenkaan Harmin veroista).



torstai 9. helmikuuta 2017

Luvassa lämpenevää

Täällä aletaan olla jo melko hyvää pataa. Tämän kuvan tilanteessa Pipsa makoili ensin yksinään, kun Paavo tuli seuraksi. Ensin Pipsa vähän murisi, mutta kun Paavo käänsi selän ja laittoi makuulleen, Pipsakin rauhoittui.


Kun molemmat kissat ovat erityisen persoja ruoalle niin rahkapurkin jämien nuoleminen on hyvä tilanne viettää aika lähekkäin ja hyvällä fiiliksellä.



Jos olisimme olleet Jackson Galaxyn Suomessakin eri kanavilla pyörineessä ohjelmassa My Cat from Hell, Jackson näyttäisi nyt ehkä tältä. :)


  

tiistai 24. tammikuuta 2017

Edistymistä

Paavon ja Pipsan välit kehittyvät koko ajan parempaan suuntaan ja Pipsan sähinää ja murinaa kuulee aina vain harvemmin. Pipsakin on innostunut laservalon jahtaamisesta, joten sen avulla on yhteiset leikit lähteneet käyntiin ja nykyään myös toistensa jahtaaminen sujuu useimmiten leikkimielellä. 





Pipsa tulee myös rohkeasti sohvalle, vaikka siinä olisi jo useampi istuja ja kun sohva oli levitettynä sängyksi niin Pipsa tuli siihenkin joukon jatkoksi.